Kasinoiden rahansiirrot – huomioi nämä 4 asiaa
Meikämandoliini on harrastanut rahapelien pelaamista jo kolmisenkymmentä vuotta. Tarkkaa aikaa tälle on oikeastaan vaikea edes määrittää, sillä ensimmäisen kerran kolikkopelejä tuli näppäiltyä jo vanhempien sylistä. Tänä päivänä kaikki rahapelaaminen on tosin tietysti suunnattu ainoastaan täysi-ikäisille, joten alle 18-vuotiaiden on syytä pysyä poissa tämän pahimmillaan vaarallisen harrastuksen parista.
Vaarallista uhkapelaamisesta tekee tietysti ennen kaikkea se, että peleihin voi aikuisten oikeasti hävitä rahaa. Tähän blogiin olenkin kerännyt esiin neljä asiaa, joiden avulla voit sekä suojella varojasi että pitää huolta siitä, että rahaan liittyvät asiat hoituvat kasinolla mahdollisen mallikkaasti. Uskoisin, että myös astetta pidempäänkin pelaajat saavat tästä blogista hyödyllistä tietoa omiin pelisessioihinsa!

1. Nopeinta ja kätevintä on tallettaa nettipankin kautta
Elämme maailmassa, jossa rahansiirtotapoja on joka puolella tarjolla vaikka millä mitalla. Useat näistä konsteista ja palveluista vaativat asiakkaaltaan rekisteröitymisen ennen käyttöönottoa. Suomalaisittain ei kuitenkaan tarvitse pakosti käydä läpi moisia vaiheita, vaan rahaa voi lätkiä tilille myös suoraan pankkitililtä.
Tämän sivuston pääaiheena ovat tunnetusti Viljo kasinot. Yhtä lailla alalla on kuitenkin myös muita maksutapoja, jotka päästävät asiakkaat tekemään talletuksia ilman rekisteröitymistä. Viljon kanssa kilpailevat tänä päivänä ainakin Brite, Zimpler, Trumo, Euteller ja Trustly. Jokainen näistä maksutavoista tarjoaa liki identtisen ja viranomaistahojen turvaaman käyttökokemuksen.
Miksi siis turhaan hankkia itselle Skrillin tai Netellerin kaltainen nettilompakko, kun rahaa voi siirrellä nettipankista edestakaisin yleensä vieläpä täysin kuluttomasti? Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen lämpimästi suosimaan pankkimaksuja!
2. Talletusraja on kasinoasiakkaan ystävä – ei vihollinen
Vastuullinen pelaaminen on iso puheenaihe rahapelialalla. Ulkomaiset nettikasinot tietysti haluaisivat tähdätä maksimaalisiin voittoihin, mutta myös niiden omistajilla saattaa olla omatunto. Oli tilanne mikä tahansa, vähintäänkin alaa valvovat lisensoijat ja viranomaiset asettavat kasinofirmoille sääntöjä, joissa velvoitetaan niitä huomioimaan pelaajien turvallisuus.
Vähintäänkin kaikki Maltan ja Viron lisenssillä toimivat nettikasinot joutuvat lain mukaan tarjoamaan asiakkailleen mahdollisuuden asettaa itselleen talletusrajoja. Maltan kasinoilla tämä mahdollisuus lävähtää ruudulle yleensä välittömästi tilin luomisen jälkeen.
Talletusraja ei ole pakollinen, mutta sen asettaminen on suositeltavaa. Vaikka et kokisikaan kuuluvasi riskiryhmään, kannattaa kasinolle laittaa turvaksi edes jokin rajoitus. Sen ei siis tarvitse välttämättä olla 20 tai edes 100 euroa kuukaudessa, vaan sen voi asettaa vaikkapa 500 euroon viikossa. Näin varmistat, että et missään tilanteessa pysty ylittämään itsellesi pelaamiseen asettamiasi reunaehtoja.
3. Nopeat kotiutukset tukevat vastuullista pelaamista
Silloini tällöin pelaaminen sujuu kuin rasvattu ja tilille saattaa kilahtaa niin paljon voittoa, että haluat ottaa ne ulos. Tällöin käynnistyy kasinon kotiutusprosessi, jonka kesto riippuu kasinosta ja sen rahankäsittelytavoista ja -käytänteistä.
Parhaimmillaan kasinot ilman rekisteröitymistä voivat maksaa voitot ulos jopa alle 15 minuutissa. Huonoimmillaan kasinot saattavat kuitenkin munia rahoja tilillään jopa useamman pankkipäivän ajan. Joskus harvoin hitaan kasinon kotiutus saattaa viikonloppujen ja arkipyhien myötä venyä jopa noin kahteen viikkoon.
Ikävä totuus on, että monesti kasinot eivät edes halua maksaa voittoja nopeasti. Tutkimusten mukaan monet asiakkaat nimittäin päätyvät perumaan nostonsa, jos niitä joutuu odottamaan liian kauan. Kiero kasino voi siis jopa aikailla tahallaan saadakseen pelaajan turhautumaan ja häviämään voittonsa takaisin.
Suosittelen tarkastamaan kasinoiden kotiutuskäytänteet jo ennen pelaamisen aloittamista. Yleensä tämä tieto löytyy joko kasinon maksusivuilta, usein kysytyt kysymykset -osiosta tai vähinäänkin asiakaspalvelijoiden vastauksista!
4. Älä ole liian ahne
Tämä listan viimeinen asia liittyy rahansiirtoihin vain välillisesti, mutta ahneella ei tunnetusti ole kovin kaksinen loppu. Kannattaa siis kunnioittaa saamiaan voittoja ja ottaa niitä ulos silloin, kun niitä sattuu tilille osumaan.
Jos talletat pelitilille vaikkapa 40 euroa, voi olla kannattavaa ottaa rahat ulos esimerkiksi siinä vaiheessa, kun olet saanut tilin saldon tuplattua. Vähintäänkin on hyvä kotiuttaa alkuperäinen talletus tililtä pois. Näin et voi enää mennä pelisessiossasi ainakaan tappion puolelle.
Jos et ikinä ota kasinolta voittoja ulos, et myöskään koskaan voi jäädä voitolle!